Lähden piakkoin juhlimaan uuttavuotta, mutta jotenkin on semmoinen olo, että kaikki menee aivan päin VITTUA.
torstai 31. joulukuuta 2009
Tietotekniikka!!
Sain jouluna jo pitkään himoitsemani tietokoneen.
Pian kuitenkin huomasin, että kyseisen huvitteluvälineen näytönohjain sekä äänikortti olivat hajalla!!
Raivoa pidätellen ilmoitin asiasta liikkeeseen. Liikkeessä myyjä vastasi: "No, tuo tänne nii katotaa".
Prkl! Siis ensin ostan toimivan koneen, mutta saan rikkinäisen. Sen jälkeen joudun vielä ITSE raahaamaan 1,5m lumihangessa mokoman rojun takaisin liikkeeseen.
Liikkeeseen päästyäni luovutin koneen myyjälle. Pitkällisen silmäilyn jälkeen myyjä kertoo tuomionsa:
"No kait tää saadaan viikossa valmiiksi".
VIIKKO!!
Odotin joululomasta lomaa, jolloin pelaan yöt ja päivät syön ES:än voimalla. Vaan kuinkas kävikään, nyt ainut syy miksi juon ES:ää on se, että jaksan tehdä lumityöt.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)